Lehdistötiedote 21.03.2013

Lastenasiaintalo turvaamaan väkivaltaa kokevaa lasta

Lapsia vammautuu maassamme väkivallan seurauksena lähes päivittäin. Pahimmillaan väkivalta johtaa kuolemaan. Merkittävä osa näistä vakavista seurauksista olisi estettävissä viranomaisten paremmalla yhteistyöllä. Nykyinen pirstaleinen palvelujärjestelmä ei ole onnistunut riittävän vakaasti ja ajoissa turvaamaan lapsen terveyttä, hyvinvointia ja henkeä.

Sosiaali- ja terveysministeriö, sisäasiainministeriö ja oikeusministeriö käynnistävät nykytilanteen parantamiseksi laajassa yhteistyössä toteutettavan Lastenasiaintalo-hankkeen. Kyseessä on lapsilähtöisesti tuotettu poikkihallinnollinen erityispalvelu alle 18-vuotiaille lapsille ja nuorille, joiden epäillään kokevan fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa.

”Hankkeen tavoitteena on vahvistaa viranomaistoiminnan ohjausta sekä uudistaa lainsäädäntöä ja palveluiden järjestämistä niin, että väkivallan lapsiuhrit ja heidän perheensä saavat tasavertaisesti ja tarpeenmukaisesti apua kaikkialla Suomessa”, kertoo hankkeen ohjausryhmän puheenjohtaja Marina Erhola Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta. Hankkeen ohjausryhmä piti ensimmäisen kokouksensa tänään.

Väkivalta heikentää lapsen hyvinvointia ja vaarantaa terveen kasvun ja hyvän elämän edellytykset. Lapsena koettu väkivalta altistaa tutkimusten mukaan merkittävästi sekä nuoruus- että aikuisiän mielenterveys- ja päihdeongelmiin ja somaattisiin sairauksiin.

Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula korostaa, että nykyinen hajanainen palveluiden ja rikostutkinnan kokonaisuus ei ole lapsen edun mukainen.

”Viranomaisten pitää yhdistää voimansa niin että rikoksen uhriksi joutunut lapsi saa parhaan mahdollisen tuen. Kun rikosepäilyn selvittäminen ja uhrin auttaminen keskitetään yhteen ja samaan tilaan ja viranomaiset jakavat tietoa keskenään, lapsen ei tarvitse joutua haastateltavaksi ja tutkittavaksi monessa eri paikassa”, Maria Kaisa Aula muistuttaa.

Lastenasiantalo-hankkeen kehittämistyö aloitetaan rahoitusjärjestelyjen mahdollistamassa laajuudessa vuonna 2014 Turun yliopistollisen keskussairaalan erityisvastuualueella eri viranomaisten yhteistyönä toteutettavana kokeilutoimintana. Tavoitteena on luoda viranomaisille yhteistoiminnalliset puitteet väkivaltaa kokevan lapsen elinolojen turvaamiseksi, lapseen kohdistuvan rikosepäilyn selvittämiseksi sekä lapsen terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi.

Kokeilutoiminnasta saatujen tulosten ja arviointitietojen pohjalta palvelukonseptin valtakunnallinen juurruttaminen aloitetaan vuonna 2017.

Lastenasiaintalo-hanketta koordinoi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Keskeisiä toimijoita ovat THL:n lisäksi Turun yliopistollisen keskussairaalan (Tyks) lasten ja nuorten klinikka sekä lasten ja nuorten oikeuspsykiatrinen tutkimusyksikkö, Tyksin erityisvastuualueen poliisilaitokset, syyttäjävirastot, kuntien lastensuojelu/sosiaalipäivystys ja aluehallintovirasto. Kansallisesti tärkeitä toimijoita ovat myös poliisihallitus ja valtakunnansyyttäjänvirasto.

Lisätietoja:

Marina Erhola
ylijohtaja, ohjausryhmän puheenjohtaja
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
puh. 040 183 4295
marina.erhola(at)thl.fi

Maria Kaisa Aula
lapsiasiavaltuutettu
puh. 029 516 3414
mariakaisa.aula(at)stm.fi

Lisätietoja myös:

hallitussihteeri
Heidi Manns-Haatanen
sosiaali- ja terveysministeriö
heidi.mannshaatanen(at)stm.fi
puh. 029 516 3346

poliisitarkastaja
Heidi Kankainen
sisäasiainministeriö
heidi.kankainen(at)intermin.fi
puh. 071 878 8585

neuvotteleva virkamies
Mervi Sarimo
oikeusministeriö (matkoilla)
sijaisena lainsäädäntösihteeri
Mirja Salonen
mirja.salonen(at)om.fi
puh. 029 515 0440

poliisitarkastaja
Pia Holm
Poliisihallitus
pia.holm(at)poliisi.fi
puh. 071 878 1795

valtionsyyttäjä
Anu Mantila
Valtakunnansyyttäjän virasto
anu.mantila(at)oikeus.fi
puh. 050 351 7485

ylilääkäri
Jussi Mertsola
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri (matkoilla 21.3.)
jussi.mertsola(at)tyks.fi


Uutiskirje

Alla olevalla lomakkeella voit tilata itsellesi lapsiasiavaltuutetun uutiskirjeen.

Kiitos tilauksesta.