Tiedote 19.03.2013

Lastensuojelun asiakasnuoret otettava mukaan hyvinvointikeskusteluun

Pesäpuu ry:n Selviytyjät -kehittäjätiimi juhlii viisivuotista toimintaansa aikuisille suunnatun foorumin merkeissä Säätytalolla Helsingissä 20.5.2013 klo 10 – 15.30. Selviytyjät -tiimi koostuu lastensuojelun asiakkaina olevista ja olleista 16-26 -vuotiaista nuorista.

Sijoitettujen nuorten kokemusasiantuntijuudella on merkittävä yhteiskunnallinen arvo. Nuorten kokemukset ovat avanneet aikuisten ymmärrystä ja tuoneet lastensuojelun kehittämistyölle syvemmän merkityksen. Kokemusasiantuntijuus merkitsee nuorille itselleen omakohtaista voimautumista: ”On saanut ymmärtää omien kokemusten olevan tärkeitä ja arvokkaita, että niitä voi hyödyntää kehittämisessä. Tämä antaa valtavasti energiaa jaksaa elämässä.”

VALOA NÄKYVISSÄ: Lapset ja nuoret lastensuojelua kehittämässä -foorumi toimii lähtölaukauksena paikallisille nuorten kehittäjäryhmille sekä kansalliselle sijaishuollon verkostolle. Selviytyjät -tiimi haluaa tarjota myös muille nuorille tilaisuuden päästä vaikuttamaan paikallisella ja valtakunnallisella tasolla. Tähän työhön tarvitaan rohkeita aikuisia, jotka ennakkoluulottomasti tarttuvat Selviytyjien heittämään haasteeseen. Foorumissa Selviytyjät -tiimin monivuotinen yhteistyökumppani lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula tulee valottamaan, miksi päättäjien kannattaa kiinnostua nuorten kokemuksista.

”Selviytyjät edustavat monessa merkityksessä uutta sukupolvea lastensuojelun kentässä. He ovat tuoneet kehittämistyöhön kokonaan uusia ja tärkeitä tasoja,” toteaa kehittämispäällikkö Mikko Oranen Terveyden ja Hyvinvoinnin laitokselta. VALOA NÄKYVISSÄ -foorumissa kuullaan Selviytyjien, Helsingin Nuorten kehittäjien ja Oulun kaupungin kokemuksia sekä suunnataan yhdessä katse tulevaan, toimivampaan lastensuojeluun.

Pesäpuu ry:n Selviytyjät -tiimin tehtävänä on kehittää lastensuojelua hyödyntäen nuorten kokemusasiantuntijuutta. Tiimi tapaa ja osallistaa säännöllisesti myös muita sijoitettuja nuoria ympäri Suomea Nuorten foorumien merkeissä ( www.pesapuu.fi, www.lskl.fi/usus). Tiimin vetäjinä toimivat Johanna Barkman (Pesäpuu ry) ja Marko Nikkanen (Mehiläinen Oy). Vakiintuneet yhteistyökumppanit ovat lapsiasiavaltuutettu, Lastensuojelun Keskusliitto ja Terveyden- ja Hyvinvoinnin laitos.

VALOA NÄKYVISSÄ -foorumin esite.

Ilmoittautuminen päättyy 15.5.2013

Selviytyjät -tiimin puolesta

Johanna Barkman
Kehittämispäällikkö
Pesäpuu ry
p. 040 514 4855
johanna.barkman@pesapuu.fi


Uutiskirje

Alla olevalla lomakkeella voit tilata itsellesi lapsiasiavaltuutetun uutiskirjeen.

Kiitos tilauksesta.