13.11.2014

Lapsiasiavaltuutettu: Päätöksenteon perustuttava tietoon, ei luuloon

Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila vaatii päätöksentekijöitä ja valmistelijoita niin kunnissa kuin valtiolla hyödyntämään enemmän ja syvällisemmin tietoa lasten hyvinvoinnista ja sen kehittymisestä.

– Kiireen kulttuuri syö tällä hetkellä monissa valmisteluissa uskottavuutta ja pitkäjänteisyyttä. Kuvaavaa on, että maan hallituksen esityksistä eduskunnalle noin 3 prosenttia sisälsi lapsivaikutusten arvioinnin vuonna 2012, toteaa lapsiasiavaltuutettu Kurttila.

Lapsiasiavaltuutettu Kurttila korostaa, että erityisesti pienten lasten osalta tarvitaan lisää tietoa muun muassa varhaiskasvatuksesta ja lasten omista kokemuksista.

– Samaan aikaan, kun tietoon perustuvaa valmistelua täytyy tehdä syvällisemmin, tarvitaan enemmän tietoa alakouluikäisten ja pienimpien lasten hyvinvoinnista. Kansallisesti on merkittävää, että Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on tänään julkaissut Lasten hyvinvoinnin kansalliset indikaattorit tilasto- ja indikaattoripankki SOTKAnetissä. Kyseessä on useita vuosia valmisteltu kokonaisuus, jonka valmisteluun on osallistunut laaja joukko viranomaisia, tutkijoita ja kansalaisyhteiskuntaa. Työ ei kuitenkaan pääty, vaan sitä on jatkettava pystyäksemme tunnistamaan syvällisesti lasten hyvinvoinnissa tapahtuvat muutokset, Kurttila pohtii.

Lapsiasiavaltuutettu kiittää Terveyden ja hyvinvoinnin laitosta Lasten hyvinvoinnin kansallisten indikaattoreiden julkistamisesta ja pitää tekoa merkittävänä askeleena YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen toimeenpanossa Suomessa.

– Haluan kiittää Terveyden ja hyvinvoinnin laitosta ja erikseen myös nimeltä mainiten sen työntekijöitä: Outi Räikkönen, Anne Forss, Tuula Kuoppala, Martta Forsell ja Salla Säkkinen. Kiitos Suomen lasten puolesta, Kurttila päättää.

>> Lasten hyvinvoinnin kansalliset indikaattorit SOTKAnetissä


Uutiskirje

Alla olevalla lomakkeella voit tilata itsellesi lapsiasiavaltuutetun uutiskirjeen.

Kiitos tilauksesta.